Lyhyesti
- Kattoremontin laajuus kasvaa usein varmuuden vuoksi, ja hankkeen osapuolten ansiot kasvavat sen mukana. Siksi pienempää korjausta ehdotetaan harvoin.
- Korjaaminen säästää yleensä sekä rahaa että päästöjä: Tampereen yliopiston tutkimuksessa korjaamisen päästöt olivat 38–65 % purkavan uudisrakentamisen päästöistä.
- Ennen kattoremonttia kannattaa kysyä, mikä katossa on oikeasti rikki, mitä tapahtuu, jos korjausta lykätään, ja mitä voi korjata paikallisesti.
Aloitin kattoalalla asentajana vuonna 1995. Silloin maailma tuntui yksinkertaiselta: tehtiin se, mitä suunnitelmiin oli kirjoitettu sen kummemmin asiaa miettimättä.
Myöhemmin olen laskenut tarjouksia, neuvotellut urakoista, vastannut huollosta ja lopulta johtanut koko yritystä. Kolmessakymmenessä vuodessa olen nähnyt saman katon monesta kulmasta ja huomannut, että ratkaisevat päätökset tehdään harvoin katolla.
Kun katto avataan, lista kasvaa
Kuvitellaan tavallinen taloyhtiön katto. Kuntotarkastuksessa löytyy kostunut kohta läpiviennin vierestä ja muutama vaurioitunut tai heikentynyt alue. Havainnot ovat todellisia mutta paikallisia. Ne voisi korjata, ja joskus riittäisi seurata tilannetta muutaman vuoden.
Hankesuunnitelmassa sama katto näyttää kuitenkin toiselta. Koska katto on kerran auki, uusitaan koko alusrakenne. Koska telineet ovat pystyssä, vaihdetaan samalla muutkin osat. Ja koska kukaan ei halua palata asiaan kymmenen vuoden päästä, tehdään kerralla kunnolla.
Jokainen perustelu kuulostaa järkevältä. Yhdessä ne muuttavat pienen korjauksen isoksi hankkeeksi. Rakenne, jolla olisi ollut vielä vuosia käyttöikää, kannetaan lavalle. Sen tilalle valmistetaan, kuljetetaan ja asennetaan uusi. Varmuuden vuoksi.
Kenen etu on iso urakka?
Kukaan ei tee tätä pahaa tarkoittaen. Mutta kun hankkeen osapuolia katsoo yksi kerrallaan, kannustimet osoittavat yllättävän yksimielisesti samaan suuntaan.
Urakoitsijan liikevaihto ja kate kasvavat urakan mukana. Suunnittelijan ja valvojan palkkio seuraa usein hankkeen kokoa, ja laaja korjaus on heille myös turvallinen valinta: harva on joutunut selittämään, miksi uusi liikaa. Taloyhtiön hallitus haluaa hoitaa asian kerralla ja hyvin. Kun lainaa haetaan joka tapauksessa, muutama lisärivi tuntuu pieneltä hinnalta mielenrauhasta.
Tunnen tämän logiikan, koska olen elänyt sen sisällä koko urani. Urakoitsijan laskelmissa ei ole riviä, jolla kannattaisi ehdottaa pienempää urakkaa. Laajuus päätetään pääosin suunnittelupöydällä, mutta urakoitsijallakin on ääni. Sen käyttäminen on valinta.
Koko ketjussa on yksi kysymys, joka jää usein kysymättä: onko tämä oikeasti tarpeen?
Rakentamisen päästöt: paras teko voi olla tekemättä jätetty
Jätelaissa on etusijajärjestys, tutummin jätehierarkia. Sen kärjessä ei ole kierrätys vaan jätteen synnyn ehkäisy. Paras jäte on se, jota ei koskaan synny.
Rakentamisessa sama periaate tarkoittaa asiaa, jota alalla sanotaan harvoin ääneen: tehokkain ilmastoteko voi olla jättää rakennustyö tekemättä, jos se ei ole välttämätön.
Mittakaava on suuri. Rakentaminen sekä rakennusten lämmitys ja sähkö aiheuttavat noin 30 prosenttia Suomen kasvihuonekaasupäästöistä, ja rakennus- ja purkujätettä syntyy arviolta puolitoista miljoonaa tonnia vuodessa (RT-kortti 2023). Rakentaminen tuottaa noin kymmenesosan Suomen jätteistä, ja suurin osa siitä syntyy korjaus- ja purkutöissä (SYKE 2025).
Korjaaminen myös kannattaa. Tampereen yliopiston tutkimuksessa korjaamisen päästöt jäivät kolmessa kohteessa 38–65 prosenttiin siitä, mitä purkaminen ja uuden rakentaminen olisivat aiheuttaneet (Moisio 2025).
Pidempi käyttöikä on kiertotaloutta käytännössä: materiaali pysyy käytössä eikä muutu jätteeksi.
Rakennusten lämmitykseen katon korjaaja ei juuri voi vaikuttaa. Siihen, uusitaanko toimiva rakenne, voi.
Korjata vai uusia? Neljä kysymystä ennen kattoremonttia
Kulttuuri ei muutu yhdessä hankkeessa, eikä yksi yritys muuta sitä yksin. Muutos alkaa kuitenkin kysymyksistä, jotka jokainen hallitus, isännöitsijä ja suunnittelija voi esittää:
- Mikä katossa on oikeasti rikki, ja mistä se tiedetään?
- Mitä tapahtuu, jos odotamme viisi vuotta?
- Minkä voi korjata paikallisesti, ja mikä on pakko uusia?
- Kuka hyötyy siitä, että hanke on suurempi?
Jos vastaus on, että uusiminen on todella edessä, se pitää sanoa suoraan ja ajoissa. Katto, joka vuotaa joka syksy, ei ole säästökohde. Mutta katto, joka toimii, ansaitsee mahdollisuuden jatkaa.
Vähemmän on valinta
Olemme tehneet yrityksessämme valinnan, joka näyttää paperilla oudolta. Suuntaamme koko tulevaisuutemme kattojen huoltoon ja korjaamiseen. Haluamme kasvaa sillä, että kattojen elinkaari pitenee, emme sillä, että niitä uusitaan.
Kun on itse tehnyt urakoita vuosikymmeniä, tietää, mihin suuntaan kannustimet vetävät. Siksi valinta ei ole meille pelkkä strategia. Haluamme olla sillä puolella pöytää, jolla kysytään, mitä katto oikeasti tarvitsee. Se suunta määrittää myös sen, mitä jätämme tekemättä.
Silloin meillä on sama etu kuin katon omistajalla. Mitä pidempään katto palvelee, sitä paremmin olemme onnistuneet. Ja jos kerromme, ettei katolle tarvitse vielä tehdä mitään, sekin on hyvin tehtyä työtä.
En väitä, että tämä on helppo tie. Pienempi hanke tarkoittaa pienempää laskua, ja totutusta poikkeaminen vaatii rohkeutta. Uskon silti, että suunta on oikea, sekä ilmaston että asiakkaiden luottamuksen kannalta. Samasta syystä mittaamme vuosittain myös oman toimintamme päästöt.
Riittävästi, ei varmuuden vuoksi
Mitä pidempään teen tätä työtä, sitä enemmän arvostan kattoa, joka on pidetty kunnossa, enemmän kuin kattoa, joka on uusittu ennen aikojaan. Ensimmäinen kertoo, että joku on katsonut tarkkaan. Jälkimmäinen kertoo usein vain, että joku halusi olla varma.
Varmuus on hyvä asia. Mutta joskus vastuullisinta ja taloudellisinta on tyytyä siihen, mikä riittää.
Jorma Laakkonen on Kattokorjaamon taustalla toimivan Pelti-Ässät Oy:n toimitusjohtaja ja omistaja. Hän on työskennellyt kattoalalla vuodesta 1995, asentajasta lähtien urakoinnin ja huollon eri tehtävissä.